06.03.2013

Puoluetoverini kansanedustajakollega Sinuhe Wallinheimo patistaa valtiota mukaan jääkiekon päävammojen ehkäisemiseen. Naistenpäivän lähestyessä on syytä muistuttaa kiekkoväkeä siitä, että muitakin lajeja on mahduttava rajallisen julkisen tuen piiriin.

On aivan selvää, että turvakaukalot on saatava ja pelaajien turvallisuuteen on oltava valmiita panostamaan, mutta en ole kovinkaan vakuuttunut sen olevan valtion tehtävä. Jääkiekolla, jos jollakin lajilla, on Suomessa niin vahva asema, että sen on itse pystyttävä järjestämään ammatilaisliigan turvakaukalot ilman, että yhteiskunnan rahoitusta huudetaan ensimmäisenä apuun.

SM-liigan toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuorinen väitti eilen STT:lle, että vastuu suorituspaikkojen, tässä tapauksessa jäähallien, kunnosta on kunnilla. Wallinheimon mielestä jääkiekon eteen on tehtävä nyt radikaaleja tekoja. Olen täysin samaa mieltä radikaalien tekojen tarpeellisuudesta, mutta rahat on löydyttävä SM-liigan ja kiekkoliiton taskusta sen sijaan, että vaaditaan kuntia ja opetus- ja kulttuuriministeriötä vastuunkantoon.

Julkisen talouden haasteet ovat kaikkien tiedossa. Valtio velkaantuu kovaa vauhti ja yli varojemme eläminen on saatava taitettua. Jääkiekko nauttii jo nyt poikkeuksellisen suurta yhteiskunnan tukea verrattuna moniin muihin lajeihin. Jääkiekkopiireistä sponsoreineen löytyy nykyisellään riittävät resurssit turvakaukaloihin. Kyse on tahdon löytymisestä.

Suomalaisissa urheiluseuroissa on lähitulevaisuudessa yleisesti aihetta iloon, sillä valtionavustuksia siirretään hallinnosta seurojen suoraan tukemiseen. Tarkoituksena on laskea liikunnan harrastamisen kustannuksia. Suunta on oikea, vaikka elämme taloudellisesti niukkoja aikoja.

Jos katsotaan lajien harrastajamääriä ja vielä erotellaan tytöt ja pojat, valtion tuessa eri lajeille ja urheiluseuroille on kiistatta epätasapainoa. Kyse on ennen kaikkea eri lajien tasavertaisuudesta suhteessa julkiseen tukeen ja aitojen valinnanmahdollisuuksien luomisesta. Eri lajien tasapuoliseen huomioimiseen suhteessa harrastajien määrään pitäisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota, kun jaetaan julkista tukea eri lajeille ja urheiluseuroille.

Esimerkiksi ratsastus on yksi tyttöjen tärkeimmistä liikunta- ja harrastusmuodoista. Ratsastusharrastus on nykyään melkein jokaisen lapsen, ja aikuisen, ulottuvilla ratsastuskoulujen ansiosta. Kunnilta ratsastus on saanut apua nihkeästi. Kunnat rakentavat jäähalleja, joita käyttävät pitkälti pojat. Kun takana on yhteiskunnan tuki, lapsen harrastuksen hinta ei nouse kattoon.

Yksi tallien isoimmista raharei’istä on ratsastushalli eli maneesi. Se mahdollistaa harrastuksen mielekkään jatkamisen ympäri vuoden ja vertautuu näin esimerkiksi kuntien ahkerasti rakentamiin jäähalleihin. Tosiasia on, että jäähallien lisäksi palloilukenttiä ja skeittipuistoja kyllä kehitellään – hyvä niin! Mutta paljon vähemmän tuetaan vaikkapa taitoluistelua, voimistelua tai balettikouluja.

Minulta on aivan aiheellisesti kysytty, olisiko Laukaan ratsastajatytön hengen vaatinut maneesiturma voitu estää, jos yhteiskunta tukisi hevostalleilla tehtävää arvokasta nuorisotyötä ja tulisi seuroja ja talliyrittäjiä vastaan vaikka rakennetarkastusten kuluissa. Yhtä aiheellisesta on kysyä, miksi jääkiekko ansaitsisi nyt yhteiskunnalta lisärahaa ammattilaisten turvakaukaloihin, jos samaa panosta ei olla valmiita laittamaan maneesien ja tallien turvallisuuden parantamiseen.

Vastakkainasettelu eri lajien välillä on turhaa. Mahdollisimman monille on tarjottava erilaisia mahdollisuuksia valita mieluisa harrastus. Harrastaminen on monella tapaa eduksi lapsen ja nuoren kehitykselle eikä se voi olla vain tiettyihin lajeihin mieltyneiden erityisoikeus. Siksi on syytä miettiä, miten julkinen valta voisi nykyistä tasapuolisemmin suhteessa harrastajamääriin mahdollistaa tyttöjen ja poikien suosiminen lajien turvallista harrastamista.

Jaa sisältö: