08.01.2021

Kevään kuntavaaleissa kokoomuksen tavoite on nousta jälleen Suomen suurimmaksi kuntapuolueeksi. Kuntavaalit voitetaan onnistuneella ehdokasasettelulla ja aiempaa suuremmalla ehdokasmäärällä. Kokoomuksella on jo laaja joukko erinomaisia ehdokkaita ympäri Suomen.

Syksy ei ole ollut meille helppo. Oppositiopolitiikan tekeminen korona-aikana on osoittautunut haasteelliseksi. Kokoomukselle ei taida istua kovin hyvin perinteinen oppositiopolitiikka, jossa tartutaan reippaasti hallituksen politiikan epäkohtiin, vaan maltillisempi ja harkitsevampi tyyli tuntuu herättävän enemmän luottamusta. 

Meillä on kaikki mahdollisuudet olla järjen äänenä populistisessa ilmapiirissä. Meillä on kestävin ja siksi inhimillisin vaihtoehto. Uskon, että sillä kokoomus lunastaa kansalaisten luottamuksen kuntavaaleissa.

Kuntavaalit voitetaan jokaisessa kunnassa ja kaupungissa erikseen. Kaikki on meistä itsestämme kiinni. Nyt ei ole aika vilkuilla sivuille, vaan keskittyä omaan tekemiseen.

Jokaisen pitää voida toimia kuntapäättäjänä oman arjen sitä estämättä. Tarvitsemme mukaan ihmisiä hyvin erilaisista taustoista ja eri elämäntilanteista. Näkemyksellisyys kuntapolitiikkaan syntyy oman arjen kokemuksista sekä vahvasta arvopohjasta. 

Esimerkiksi minä koen lasteni kautta käytännössä, miten paikalliset koulut toimivat ja miten omalle terveysasemalle saa aikoja. Ison perheen hampaiden hoitaminen tuo taas näköalapaikan Helsingin hammashuollon toimivuuteen. Urheiluvalmentajana tunnen kaupungin liikuntapaikat ja ratsastajana Helsingin hevostiet. Joukkoliikenteen säännöllisenä käyttäjänä tiedän, miten hyvin erityisesti bussit ja ratikat toimivat. 

Hyvä lähtökohta kuntapolitiikkaan syntyy myös siitä, että on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Miten kuntaa pitäisi kehittää, jotta kaikenlaiset perheet saisivat tarvitsemansa palvelut, hoivaa tarvitsevat huolenpitoa ja yrittäjät menestymisen mahdollisuuksia? Miten pidämme huolen siitä, ettei kukaan syrjäytyisi ja jäisi vaille mahdollisuuksia elää oman näköistään elämää? Miten huolehdimme siitä, että kotikulmamme vetävät enemmän puoleensa kuin työntävät pois? 

On myös tärkeää päättäjänä astua mielessään muiden kuntalaisten saappaisiin. Miltä arki näyttää jonkun toisen silmin? Kysyä heiltä, jotka tuntevat oikeasti jonkin sektorin toiminnan tai sen vaikutukset omassa elämässään.

Me naiset emme saa kuitenkaan jäädä liiaksi kiinni vain tiettyihin sektoreihin kuntapolitiikassa, niihin, jotka tunnemme oman arkemme kautta. Voisimme entistä useammin suuntautua toimimaan vaikkapa kaupunkisuunnittelun, rakentamiseen ja maankäytön parissa. Myös elinkeinopolitiikka ja kuntien hankinnat kaipaavat enemmän naisten otetta. Toivon näkeväni entistä useamman naisen kunnanhallituksissa ja niiden vetäjänä, valtuuston puheenjohtajistossa ja kokoomuksen valtuustoryhmien vetäjänä. 

Me puoluejohdossa haluamme auttaa jokaista kokoomuslaista onnistumaan. Teemme kaikkemme, jotta mahdollisimman moni kokoomuslainen tulisi valituksi kunnan- ja kaupunginvaltuustoihin ensi keväänä. Kokoomusperhe kouluttaa, tukee ja auttaa ehdokkaita kaikkialla Suomessa.

Lähde mukaan kokoomuksen ehdokkaaksi!

Kristiina Kokko

Puoluesihteeri

Kansallinen Kokoomus

Jaa sisältö: