25.11.2022

Dominikaanilaiset poliittiset aktivistit, Mirbalin sisarukset Patria Mercedes, María Argentina Minerva ja Antonia María Teresa murhattiin 25. marraskuuta vuonna 1960, kun he asettuivat oikeistodiktatuuri Rafael Trujilloa vastaan. Mirbalin sisarukset olivat aloittaneet Trujillon vastaisen liikkeen 1950-luvun alussa Dominikaanisessa tasavallassa. Kuolinpäivänään Trujillon joukot pysäyttivät sisarusten auton, pahoinpitelivät sisarukset hengiltä ja yrittivät lavastaa tapahtuman onnettomuudeksi työntämällä auton rotkoon.

Vuodesta 1999 lähtien marraskuun 25. päivä on tunnettu kansainvälisenä päivänä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. Mirbalin sisarusten kohtalo on meille kaikille muistutus siitä, kuinka naisiin kohdistuva väkivalta on keino hiljentää naisten ääni poliittisessa osallistumisessa. Naisiin kohdistuva väkivalta on myös sodankäynnin väline. Jopa 70 prosenttia kaikista maailman naisista joutuu väkivallan uhriksi kriiseissä ja konflikteissa.

Sukupuolittunutta väkivaltaa koetaan maailmanlaajuisesti myös kriisien ulkopuolella. Suomessa naisten kokema väkivalta tapahtuu useimmiten kodin seinien sisäpuolella – peräti joka kolmas suomalainen nainen kokee elämänsä aikana lähisuhdeväkivaltaa. Lähes aina tekijänä on nykyinen tai entinen kumppani. Voidaankin sanoa, että Suomi on häpeällisesti lähisuhdeväkivallan kehitysmaa.

Suomi on allekirjoittanut Istanbulin sopimuksen, jolla pyritään ehkäisemään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Suomi on kuitenkin saanut useita moitteita siitä, ettei se täytä sopimusvelvoitteitaan. Suomesta puuttuu tarvittava määrä turvakotipaikkoja, ja lisäksi virkavaltaa ei kouluteta riittävällä tavalla tunnistamaan ja kohtaamaan väkivallan ja seksuaalisen väkivallan uhreja. Myös rikosprosessien kohtuuttoman pitkät kestot ja väkivaltatapausten ohjaaminen sovitteluun heikentävät väkivallan uhrien asemaa.

Naisiin kohdistuva väkivalta heikentää tasa-arvoa, loukkaa naisten ihmisoikeuksia ja ennen kaikkea aiheuttaa valtavasti inhimillistä kärsimystä. Se on viheliäinen ja sitkeä ongelma, joka tulee kitkeä kokonaan pois yhteiskunnastamme. Uhrien suojelua tulee tehostaa, ja sen vuoksi tarvitsemme lisää turvakotipaikkoja ja tiukennuksia lähestymiskieltoihin. Väkivaltarikosten rangaistuksia on kiristettävä, eikä lähisuhdeväkivaltaa tule koskaan sovitella. Hyvinvointialueuudistuksen yhteydessä on myös tuhannen taalan paikka vahvistaa kuntien ja hyvinvointialueiden velvoitteita ennaltaehkäisevien toimien osalta.

En halua, että kukaan nainen tässä maailmassa joutuu kokemaan Mirbalin sisarusten kohtaloa. Jokainen naisiin kohdistuva väkivallan teko on liikaa. Jokainen lyönti on liikaa. Naisten tulee voida olla turvassa poliittisen päätöksenteon paikoilla, kriiseissä ja konflikteissa sekä kotonaan. Naisilla on oikeus väkivallattomaan elämään – on meidän velvollisuutemme tehdä kaikkemme sen toteutumisen puolesta.

Jaa sisältö: