Perhevapaat eivät saa olla syy eriarvoistumiselle

Miesten keskiansiot ovat vuodesta toiseen jatkaneet tasaisesti kasvuaan, mutta naisten palkkakehitys jää paikoilleen noin 30-vuotiaina. Näin kertovat Eläketurvakeskuksen tiedot. Syyt naisten heikompaan palkkakehitykseen ovat ennen kaikkea perheen perustaminen ja kotiin lasten kanssa jääminen.

Naiset myös lähtevät jo valmiiksi takamatkalta miehiin verrattuna, sillä naiset kouluttautuvat keskimäärin miehiä kauemmin. Naiset myös tekevät enemmän keikka- ja pätkätöitä. Keskiansiotilastoissa miesten ja naisten välinen ero näyttäytyy karuna viimeistään eläkeiän lähestyessä.

Palkkakehityksen tasa-arvoistaminen edellyttäisi kunnollista uudistusta perhevapaajärjestelmään. Kokoomusnaiset ovat tehneet töitä muutoksen puolesta jo pitkään. Kokoomuksen perhevapaauudistusmallin keskeisimpinä tavoitteina ovat tasa-arvon parantaminen, kustannusten tasaisempi jakaantuminen työnantajien kesken, joustojen lisääminen perheille sekä työllisyysasteen nostaminen .

Hallituksen perhevapaauudistuksen linjaukset julkistettiin vuosi sitten, mutta sen jälkeen aiheesta ei juuri ole kuultu. Kokoomusnaiset esittivät jo tuolloin, että hallituksen tulisi tarjota selkeämmin ratkaisuja siihen, miten uudistus aidosti tasaa hoivavastuuta ja vanhemmuuden kustannuksia sukupuolten välillä.

Kokoomus tavoittelee perhevapaauudistukselta myönteisiä vaikutuksia niin tasa-arvoon kuin työllisyyteen. Hallituksen mallin tasa-arvovaikutuksia on kuitenkin ennakoitu vaatimattomiksi ja työllisyysvaikutuksia jopa negatiivisiksi. Hallituksen valmistelun keskeinen haaste on, että kotihoidontuki on rajattu kaikkien muutosten ja keskustelunkin ulkopuolelle.

Kuitenkin jopa hallituksen itsensä nimittämä tutkijaryhmä piti kotihoidontuen muutoksia keskeisenä keinona parantaa työllisyyttä Suomessa. Tutkijat arvioivat, että kotihoidontuen poisto voisi pitkällä aikavälillä lisätä ennen kaikkea naisten työllisyyttä noin 10 000 hengellä. Epäilemättä tutkijaryhmän esitys ohitetaan hallituksen päätöksenteossa olkaa kohauttamatta. Aidosti kunnianhimoinen perhevapaauudistus edellyttäisi valmiutta käydä kotihoidontuesta edes jonkinlaista keskustelua.

Kokoomusnaisten johdolla valmisteltuun Kokoomuksen perhevapaamalliin voi tutustua täällä

Saara-Sofia Sirén

Kokoomusnaisten puheenjohtaja

Jaa sisältö: