11.06.2022
Arvoisa puheenjohtaja, Hyvät ystävät.
Syy, minkä vuoksi seison tässä, löytyy sydämestäni. Lapseni.
Viime vuoden lopulla, kun minut valittiin kokoomusnaisten puheenjohtajaksi, kirjoitin lapsilleni kirjeen. Sitä varten, että muistan päivästä toiseen, mikä politiikassa on tärkeintä. Tätä kirjettä olen päivittänyt ja jatkanut. Tänään se menisi näin:
Rakkaat lapseni,
Olemme rakentaneet sellaista yhteiskuntaa, jossa pääsette toteuttamaan omia unelmianne. Yhteiskuntaa, jossa vapaus tarkoittaa myös vastuuta omista valinnoista. Yhteiskuntaa, johon pystytte sukupuolestanne riippumatta vaikuttamaan isomumminne neuvon mukaan: ”Vaikuta, älä valita”.
Tätä neuvoa noudattaen olen saanut kunnian jatkaa sitä tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden työtä, jota minua edeltävät sukupolvet ovat tehneet.
Toivon, että tätä lukiessanne olette saaneet kouluista hyvät valmiudet elämään ja osallistutte Suomen menestyksen rakentamiseen omalla tavallanne. Muistakaa kuitenkin aina, että kaikki on pidettävä mukana. Sillä syrjäytymisen hinta on kallis – sen on oikeussaleissa nähnyt.
Hyvä elämä koostuu arjen pienistä hetkistä. Siksi uudistimme työelämää, jotta vanhemmuus jakautuu tasa-arvoisesti ja työelämän palkkatasa-arvosta tuli totta, kun mielikuvat ja perinteet saatiin murrettua ammatinvalinnoissa.
Matka kohti tasa-arvoisempaa Suomea vaati meiltä niin puolueena kuin yhteiskuntana sen tunnustamista, että Suomi ei ollut sellainen tasa-arvon mallimaa, millaisena me halusimme sen nähdä.
Suomi oli Euroopan toiseksi turvattomin maa naiselle ja saman aikaisesti lähisuhdeväkivallasta ja raiskauksista tekijä selvisi ehdollisella tuomiolla. Tyttöjen ja poikien väliset erot oppimistuloksissa kasvoivat huolestuttavaa tahtia.
Tasa-arvo ei todellakaan saa olla vain tyhjä täytesana ohjelmissa, vaan konkreettisia tekoja. – Sanojen ja tekojen täytyy kohdata.
Haluan kertoa teille siitä, kuinka taistelimme kestävän ja oikeudenmukaisen tulevaisuuden puolesta. Siitäkin huolimatta, että pandemian, sotien ja talouskriisien keskellä valtion piikki oli auki ja samalla ilmaston lämpeneminen ja luotokato uhkasivat koko ihmiskuntaa.
Kaiken tämän keskellä on muistettava, että demokratia, oikeusvaltio, ihmisoikeudet ja tasa-arvo eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaan niitä on puolustettava päivästä, viikosta, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.
Ne ovat yhteiskunnan peruskiviä, joille turvallinen ja maailman onnellisin maa rakentuu. Kaikenlainen erilaisuus tulee nähdä mahdollisuutena – yhteiskunnan menestyksen avaimina – eikä uhkana.
Haluan voida sanoa teille, että teimme YHDESSÄ maailman, jossa jokainen voi luottaa tulevaisuuteen.
Rakkaudella äiti