13.05.2016

Kokoomuksen Naisten Liitto jätti huhtikuussa puoluekokoukselle aloitteen, jossa ehdotetaan perheet ja työelämä -asiakirjan valmistelemista. Kokoomusnaiset esittää, että puolueelle laaditaan kokonaisesitys mahdollisuuksien tasa-arvon toteuttamiseksi niin perheissä kuin työelämässäkin. Puoluehallitus suhtautui asiaan yksimielisen myönteisesti. Toivottavasti niin tekee myös puoluekokous kesäkuussa.

Kokoomuksen arvot, kuten mahdollisuuksien tasa-arvo, kannustavuus ja välittäminen, yhdistävät suurta joukkoa suomalaisia. Puolueella ei kuitenkaan tällä hetkellä ole selkeää ja ajankohtaista kantaa keskeisiin perhe- ja työelämäkysymyksiin. Työn ja perheen yhteensovittaminen sekä tasa-arvoiset uramahdollisuudet eivät ole pelkästään tasa-arvokysymys vaan myös merkittävä kansantaloudellinen asia. Työssäkäyntiä pitää mahdollistaa – ei jarruttaa, kun haluamme pelastaa hyvinvoinnin.

Korkeakouluistamme valmistuvista jo yli puolet on naisia, mutta naisilla on usein vaikeuksia löytää erityisesti työuran alussa pysyvää työpaikkaa. Se heijastuu myös myöhempään ura- ja palkkakehitykseen sekä lopulta naisten miehiä pienempiin eläkkeisiin.

Sivistyksellisten oikeuksien lisäksi työelämän mahdollisuuksien tasa-arvon toteutumiseen vaikuttavat myös monet muut tekijät, kuten yhteiskunnan rakenteet.  Vanhemmuudesta työnantajalle aiheutuvien kustannusten tasaaminen on ehkä tärkein naisten sujuvaan urakehitykseen vaikuttavista teosta. Se on myös Kokoomusnaisten pitkäaikainen tavoite, jonka hallitus on viimein luvannut toteuttaa. Hallitus tasaa vanhemmuuden kustannuksia äidin työnantajalle maksettavalla 2 500 euron kertakorvauksella.

Vanhempainvapaiden jakamisella on niin ikään suuri merkitys naisten työuran pituudelle, työmarkkina-asemalle ja sujuvalle urakehitykselle. Nykyisin vanhempainvapaita käyttävät lähes yksinomaan äidit. Lähes 90 prosentissa perheistä käytetään kotihoidon tukea vanhempainvapaan jälkeen ainakin jonkin aikaa.  Lasta hoitaa lähes aina oma vanhempi (98 %), joka lähes aina (97 %) on äiti. Pitkät poissaolot työelämästä heikentävät naisten työmarkkina-asemaa sekä ura- ja palkkakehitystä usein entisestään.

Isille kiintiöidyt isyysvapaat ovat lisänneet isien käyttämiä perhevapaita. Esimerkiksi isäkuukauden käyttäjien lukumäärä kaksinkertaistui sen voimassaoloaikana 2003 – 2012. Muutos tasavertaisempaan suuntaan on siis mahdollinen, kunhan vain me päättäjät sen mahdollistamme.

Naisten määrä yritysten johtotehtävissä on kasvanut huimasti vuodesta 2003, jolloin naisia oli pörssiyhtiöiden hallituksissa ainoastaan 7 prosenttia. Keskuskauppakamarin viime vuoden tilastoissa naisten määrä oli noussut jo 24 prosenttiin ja isoimmissa pörssiyhtiöissä 30 prosenttiin. Liiketoimintojen johdossa naisten osuus tosin on edelleen varsin vähäistä. Suunta työelämän mahdollisuuksien tasa-arvon toetutumisessa on ollut oikea, mutta ei itsestään selvä.

Perhevapaita koskevien päätösten lisäksi yhteiskunnan palveluilla on iso merkitys mahdollisuuksien tasa-arvon toteutumiselle. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen laatu, hinta ja saatavuus vaikuttavat erityisesti naisten työuraan. Kunnallinen päivähoito on mahdollistanut nimenomaan naisten työssäkäynnin, koska juuri naiset ovat useimmiten hoitaneet lasta kotona. 

Monet viime aikojen päätökset osuvat kipeästi työssäkäyviin naisiin, tavallisiin keskituloisiin lapsiperheisiin ja julkissektorin koulutettuihin naisiin. Kokoomuksen on siksi entistäkin tärkeämpää yhdessä huolellisesti valmistellen linjata kokoomuslaiset tavoitteet mahdollisuuksien tasa-arvon toteuttamiseksi sekä työn ja perheen yhteensovittamiseksi tällä vaalikaudella ja pidemmällä tähtäimellä.

Kokoomuksessa on tehtävä pitkäjänteistä ja laajaa ohjelmatyötä, jotta onnistumme nykyistä paremmin viestimään ja toteuttamaan arvolähtöiset tavoitteemme ja selkeän visiomme. Kokoomusnaiset tahtovat nähdä tulevaisuuden, jossa jokaisella perheellä on erilaisia mahdollisuuksia tehdä arjestaan sujuvaa.  Miesten ja naisten tasa-arvoiset mahdollisuudet työelämässä hyödyttävät perheitä ja kansantaloutta.

Sofia Vikman

kansanedustaja

Kokoomusnaisten puheenjohtaja

Jaa sisältö: