Share on facebook
Share on whatsapp
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Perhevapaa on molempien vanhempien oikeus

Tänään vietetään isänpäivää. Päivällä on pitkät perinteet, vaikka virallisesti isille liputetaan tänään vasta toista kertaa Suomessa.

Kokoomusnaisten agendalla on aina ollut tasa-arvon edistäminen. Puhumme usein naisten aseman vahvistamisesta, mutta tottakai tunnistamme, että myös miesten osalta on edelleen vakavia epäkohtia sukupuolten tasa-arvon tiellä. Teemme työtä myös näiden epäkohtien ratkaisemiseksi. Suomessa esimerkiksi terveydelliset haasteet kasaantuvat useammin miehille ja erotilanteissa lasten huoltajuuden saa edelleen useimmiten äiti. 

Useimmiten tasa-arvokysymyksissä ei olekaan voittajaa tai häviäjää, vaan tasa-arvon epäkohtia ratkaisemalla voidaan edistää ylipäänsä kaikkien ihmisten oikeuksia. Kokoomuksen ehdottama perhevapaamalli on yksi esimerkki tästä. Malli mahdollistaa perheille enemmän joustavuutta valita juuri itselleen sopiva tapa järjestää arkensa. Samalla myös isien mahdollisuutta osallistua lapsen hoitoon kotona parannetaan.

Viimeisten vuosien aikana isiä on pyritty kannustamaan vanhempainvapaiden käyttämiseen. THL:n mukaan vanhempainvapaata käyttävät lähes yksinomaan äidit. Isät eivät siis juurikaan käytä mahdollisuuttaan jakaa vanhempainvapaa äidin kanssa: Vuonna 2016 syntyneiden lasten isät pitivät vanhempainvapaista 9 % ja äidit 91 %.

Asenteet, työelämän ja palkan sukupuolittuneisuus sekä yhteiskunnan määrittelemät roolit vanhemmille ovat yleisimpiä syitä sille, miksi vanhempainvapaan käyttää useimmiten äiti. Suomalaisessa keskustelussa nousee edelleen valitettavan usein esiin näkökulmia, joissa isän rooli on vastata perheen elättämisestä, eikä äiti ole onnistunut äitinä, mikäli hän lähtee liian aikaisin työelämään ja jättää lapsen jonkun muun hoidettavaksi – vaikka hoitaja olisi lapsen oma isä. 

On kuitenkin monesta näkökulmasta tärkeää edistää isien mahdollisuuksia viettää lapsen kanssa aikaa kotona. Me Kokoomusnaisissa uskomme, että perhevapaauudistuksen keskeiset tavoitteet ovat tasa-arvon ja joustavuuden lisääminen perheiden arjessa ja työmarkkinoilla. Kun perhevapaamalli mahdollistaisi erilaisia vaihtoehtoja perheiden erilaisiin tilanteisiin, kannustaisi se myös isiä hyödyntämään mahdollisuutta vanhempainvapaisiin. 

Perhevapaa on molempien vanhempien oikeus. Kyseessä on luonnollisesti myös lapsen oikeus viettää aikaa vanhempiensa kanssa, niin äitien kuin isien.

Hyvää isänpäivää!

Saara-Sofia Sirén
Puheenjohtaja
Kokoomuksen Naisten Liitto

Jaa tämä

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on print
Share on email