Share on facebook
Share on whatsapp
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Ratkaisuja perheiden etäarkeen

Koronaviruksen aiheuttama kriisi on muokannut meidän kaikkien arkea. Esimerkiksi monissa lapsiperheessä normaalit rutiinit ja arjen hallinta ovat nyt entistä enemmän koetuksella, kun yhdistetään etätöitä, etäkoulua, etäharrastuksia ja lastenhoitoa.

Parhaimmillaan kotoa löytyy monen ikäisiä tekemässä päivän mittaan erilaisia tehtäviä: leikkejä, koulutehtäviä ja töitä. Myös ruokailujen ja ulkoilun tulee onnistua kaiken tämän ohessa. Omakohtaisestikin tiedän, että pienten lasten omatoimisuus suuntautuu monesti kaikkeen muuhun kuin siihen, mihin on tarkoitus.

Työnantajiltakin vaaditaan joustoa ja tukea perheiden arjen uudelleen järjestelyissä. Työstä riippuen vaihtoehdot eivät välttämättä ole kovin moninaisia, vaikka työnantajalla olisikin vahva tahtotila työntekijöiden työskentelyn tukemisessa. Moni työnantaja miettii nyt keinoja työnteon sujuvoittamiseen poikkeustilanteessa.

Suomessa on ollut mahdollista hyödyntää sairaan lapsen verovapaata hoitoetua tilanteissa, joissa äkillisesti sairastuneelle lapselle on tarvittu vanhemman työajaksi hoitajaa. Hoitoetua on hyödynnetty laajasti, sillä se on luonut kaivattuja joustoja työn ja perheen yhteensovittamiseen. Tukea on ollut mahdollista käyttää alle 10-vuotiaiden lasten lyhytaikaiseen, maksimissaan 4 päivän mittaiseen hoitojaksoon.

Nykyisillä ehdoilla hoitotukea ei ole mahdollista käyttää koronaviruksen aiheuttamassa tilanteessa. Työnantajan ei siis ole nykyisellään mahdollista tarjota tätä etua etätöihin siirtyneille työntekijöilleen ilman veroseuraamuksia. Ilman tukea lastenhoidon järjestäminen on useimmiten tavallisille perheille liian kallista.

EK ehdotti vastikään sairaan lapsen hoitoedun laajentamista väliaikaisesti koskemaan myös terveiden lasten hoitoa ilman nykyisiä aikarajoituksia. Tämä mahdollistaisi työnantajille etätyötä tekevien perheellisten työntekijöiden tukemisen poikkeustilanteen aikana. Samaan aikaan lasten hoitoa tarjoavat yritykset voisivat hyötyä kysynnästä ja mahdollisilta lomautuksilta voitaisiin välttyä.

Monissa perheissä ollaan jo nyt voimakkaan rasituksen alla, kun vanhemmat pyrkivät tekemään parhaansa paitsi omien töidensä suhteen, myös siinä, että lapset pysyvät mukana opetuksessa, saavat huomiota sekä mielekästä toimintaa ja ohjausta päivän aikana. Meidän on syytä tarkastella nopealla aikataululla erilaisia työkaluja arjen järjestelyiden helpottamiseksi. Sairaan lapsen hoitoedun ehtojen väliaikainen muutos tarjoaisi pienen, mutta merkittävän helpotuksen sellaisten perheiden tilanteeseen, joissa vanhemmat tekevät töitä kotoa käsin samalla kun lapset ovat kotona.

Saara-Sofia Sirén
Kansanedustaja
Kokoomusnaisten puheenjohtaja

Jaa tämä

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on print
Share on email

Uusimmat kaikissa blogeissamme

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp
Share on email
Share on print