Share on facebook
Share on whatsapp
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Terhokodin pelastamisoperaatiossa onnistuttava

Uutinen inhimillistä ja osaavaa saattohoitotyötä tekevän Terhokodin yt- neuvotteluista ja epävarmasta tulevaisuudesta on vakava. Terhokodissa tehdään mittaamattoman tärkeää työtä kuolemansairaiden ihmisten ja heidän omaistensa kuoleman kohtaamisen helpottamiseksi. Niin, että arvokas kuolema olisi mahdollista. Terhokodin työn jatkuminen on varmistettava.

Vaativan erityistason saattohoidon palvelun järjestämisvastuu keskitettiin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirille (HUS) vuonna 2015. Sen jälkeen HUS on hankkinut saattohoitopalvelut Terhokodilta pääkaupunkiseudun kuntien puolesta. Monen tekijän summa on vaikuttanut siihen, että Terhokodin käyttöaste on pienentynyt.

Terhokodin, kuntien ja HUS:n kesken on sovittu selvitettäväksi vaativan tason saattohoitopalveluiden järjestäminen HUS:n alueella ja sen osana myös Terhokodin toiminta. Selvitys valmistuu lokakuun loppuun mennessä.

Selvityksen lopputulemana on saatava Terhokodin toiminnan kestävästi turvaavat askeleet. Ratkaisun on oltava sellainen, että Terhokoti voi jatkaa hyvää työtään edelläkävijänä, yhteistyökumppanina, itsenäisenä ja arvokkaana saattohoidon toteuttajana ja kehittäjänä. Terhokodin on voitava jatkaa inhimillisenä kodinomaisena yksikkönä, jossa myös koko perhe saa tukea.

Terhokodin olemassaolon ajan saattohoito on merkittävästi kehittynyt. Terhokoti on ollut tässä työssä keskeinen toimija. Työtä on paljon tehtävänä ja sen on jatkuttava. Ihmisarvoa kunnioittavan ja lempeän elämän loppuvaiheen saattohoidon ja kivun hoidon saatavuudessa on maassamme edelleen isoja eroja.

Yliopistossa opiskeluaikoina tein yövuorossa työtä vanhusten pitkäaikaishoidon osastolla, jossa myös nuorena hoitajana sain ensimmäiset kosketukset kuolevan ihmisen hoitoon. Yksin jääminen ja sen tuoma turvattomuus on yksi suurimpia vanhusten ja huolenaiheita.

Monet yöt valvoin elämän viime hetkiä elävän ihmisen rinnalla kiireisen osaston töiden painaessa päälle. Silloisina yön tunteina minusta tuli vannoutunut hyvän saattohoidon puolesta puhuja ja edistäjä. Hyvään saattohoitoon kuuluu se, että on aikaa ihmisille silloin kun hän sitä tarvitsee.

Sain kunnian olla juhlapuhujana vuonna 2018 Terhokodin 30-vuotisjuhlissa. Silloin painotin, että saattohoitokotien perhekeskeinen toimintakulttuuri on oltava keskeinen osa vaativaa saattohoitoa nyt ja tulevaisuudessa. Pidän välttämättömänä, että saattohoitokotien asemaa vahvistetaan osana saattohoidon kehitystyötä.

Laadukasta saattohoitoa on oltava saatavilla yhdenvertaisesti ihmisen tarpeen mukaan. Ihmisillä pitää olla mahdollisuus vaikuttaa saattohoitopaikkaan. On välttämätöntä löytää ratkaisu, jolla turvataan Terhokodin toiminta saattohoidon tarjoajana, kehittäjänä ja suunnannäyttäjänä.

Sari Sarkomaa

Kansanedustaja

Terveydenhuollon maisteri

Jaa tämä

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin
Share on pinterest
Share on print
Share on email