Emilia Suhonen: Kuka saa päättää omasta elämästään ja kehostaan?

Emilia Suhonen: Kuka saa päättää omasta elämästään ja kehostaan?

En voi uskoa, että osoitan edelleen mieltäni saman asian puolesta. Minna Canthin kuvalla varustettu meemi pyörii sosiaalisessa mediassa. Se ilmaisee humoristisella tavalla vakavan asian. Oikeudet, joiden puolesta historian merkittävät naisoikeusaktivistit ovat taistelleet, kariutuvat yksi toisensa jälkeen taantumuksellisen ideologian nousun myötä. Naisten ihmisoikeudet ovat vaarassa ympäri maailmaa, myös Suomessa.

Täällä koti on naiselle kaikista vaarallisin paikka eikä lähisuhdeväkivaltaa ole vieläkään pystytty kitkemään. Viimeisimpien tilastojen mukaan yli puolet naisista on kokenut sukupuolittunutta väkivaltaa elämänsä aikana ja tekijä on todennäköisimmin entuudestaan tuttu.

Samaan aikaan monissa maissa naisten oikeudet ovat ottaneet merkittäviä takapakkeja. Afganistanissa Taliban on kieltänyt tytöiltä koulutuksen yli kuudenteen luokkaan asti. Myös Yhdysvalloissa aborttioikeus on romuttunut monissa osavaltioissa, mikä on pakottanut naisia matkustamaan satoja kilometrejä saadakseen elintärkeää terveydenhuoltoa. 

Euroopassa perhevapaiden epätasainen jakautuminen ylläpitää työelämän sukupuolittuneita rakenteita, ja Suomessa naiset kantavat edelleen päävastuun hoivatyöstä niin kotona kuin matalapalkkaisilla sote-aloilla. Sukupuolittunut palkkakuilu on yhä todellisuutta, ja naiset kohtaavat työpaikoilla systemaattista syrjintää, erityisesti äitiysloman jälkeen. 

Naisten oikeuksien heikentämistä perustellaan usein ”perinteisillä arvoilla” ja ”perheinstituution suojelemisella”, mutta todellisuudessa kyse on vallasta – kuka saa päättää omasta elämästään ja kehostaan. On selvää, että patriarkaaliset rakenteet eivät murene itsestään, vaan niitä vastaan on taisteltava edelleen. Siksi minäkin taistelen edelleen tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta, kuten Minna Canth aikoinaan.

Emilia Suhonen
Kunta- ja aluevaaliehdokas
Tampere, Sastamala