Helsingin Kokoomusnaisten alueellinen logo

Kokoomuksen Naisten Helsingin Piiri

Helsingin tuomiokirkko ja kauppatorin maisemaa

Kokoomuksen Naisten Helsingin Piiri ry on Helsingissä toimiva Kokoomuksen Naisten Liitto ry:n jäsenpiiri. Järjestömme arvopohja
perustuu tasa-arvoon, suvaitsevaisuuteen sekä uskoon yksilön omia kykyjä kohtaan. Tavoitteena Kokoomusnaisilla on poliittisella toiminnalla luoda edellytykset naisten tasa-arvoiselle osallistumiselle.

Kokoomuksen Naisten Helsingin Piirin jäsenmäärä on jatkuvassa kasvussa. Piirissämme toimii neljä erilaista ja aktiivista paikallisyhdistystä. Yhdistykset toimivat paljon yhteistyössä, mutta
myös omien jäsentensä kiinnostukseen perustuen, erilaisten ohjelmien puitteissa.

Liittymällä joko piirin suorajäseneksi tai johonkin viidestä paikallisyhdityksestämme pääset vaikuttamaan tärkeäksi kokemiisi
asioihin, tutustumaan muihin aktiivisiin naisiin sekä osallistumaan monipuoliseen toimintaan. Jäseniämme on mukana lukuisissa
luottamustehtävissä. Heidän kauttaan voit vaikuttaa tai lähteä mukaan itsekin.

Tasa-arvon edistäminen ja lisääminen tarvitsevat voimakkaita ja rohkeita tekoja ja tekijöitä. Kokoomusnaiset ovat näitä tekijöitä –
tervetuloa mukaan aktiiviseen joukkoomme!
Piirin toiminnasta ja tapahtumista voit lukea lisää kotisivuiltamme.

Paikallisyhdistykset:

  • Arkadian Kokoomusnaiset ry 
  • Helsingin Kokoomuksen Naiset ry
  • Kluuvin Kokoomusnaiset ry
  • Kokoomuksen Hyvät Siskot ry

Piiritoimiston osoite:
Töölönkatu 3 A, 4. krs
00100 HELSINKI  

Ollaan yhteydessä

Laura Sviili

Laura Sviili

Kokoomuksen Helsingin Naisten piirin puheenjohtaja

Kokoomuksen Naisten Helsingin piiri ry

Emilia Knaapi

Emilia Knaapi

Järjestösuunnittelija

Piirityöntekijä alueilla Helsinki, Uusimaa, Varsinais-Suomi ja Kaakkois-Suomi

050 351 9735

Liity Helsinkiläiseen Kokoomusnaisten yhdistykseen