Cherokee-legendassa vanha intiaani kertoo lapsenlapselleen tarinan kahdesta sudesta, jotka elävät jokaisen meidän sisällä ja käyvät jatkuvaa taistelua. Toinen susi edustaa hyveitä, toinen paheita. Lapsen kysyessä kumpi susista voittaa vanhus vastaa: ”Se, jota ruokit.” Samaan tapaan kasvaa meissä kaikki ne asiat, joita ruokimme arjessamme.
Tähän viittaa myös Kari Uusikylä kirjoituksessaan ”Miksi olen niin ruma?” Hän pohtii median luomaa kuvaa kauneudesta. Sitä, kuinka ulkonäköään voi halutessaan muokata ei vain melkein ja hiusväreillä vaan myös erilaisin kirurgisin toimenpitein.
Toisaalta saamme päivästä toiseen lukea, kuinka yhä useammat ja nuoremmat kokevat ahdistusta ja riittämättömyyttä. Miten pahoinvointi lisääntyy ja mielenterveyspalvelut ovat ruuhkautuneet kasvavan tarpeen ylittäessä resurssit. Voikin kysyä, onko ennaltaehkäisy muuttunut riehuvan palon sammuttamiseksi riittämättömin välinein.
Hallitus on tehnyt voitavansa, jotta tilannetta saataisiin tasapainotettua. Olisiko nyt meidän jokaisen aika pysähtyä miettimään, mitä voimme arjessa asian eteen tehdä? Kuinka suhtaudun itseeni ja läheisiini? Riittääkö läheiseni minulle? Kelpaanko omilla kasvoillani, omassa kehossani? Saanko olla tyytyväinen omaan itseeni ja siihen, että teen parhaani?
Ruokitaan tyytyväisyyttä arjessa iloiten tavallisista arkisista asioista. Opetellaan näkemään hyvä, sulkematta kuitenkaan silmiä todellisuudelta.
Laura Inkeroinen
Kyrösjärven Kokoomusnaiset