Kyrösjärven Kokoomusnaiset: Sama kohtelu kuuluu kaikille

Ulkomaalaiselta kuulostava nimi, Suomessa syntynyt ja kasvanut, kohtaa rasismia työssään ja kertoo siitä. Somessa todetaan, että kasvattaisi vahvemman nahkan. Ei pitäisi olla noin herkkä. Entä jos asetelma olisi toisin päin? Suomalaisen nimen omaava virkahenkilö antaa ulkomaalaiselta kuulostavalle huomautuksen rikkeestä. Ulkomaalaiselta kuulostava toteaa, että turhasta valitat, noin vähäinen juttu. Somessa huudetaan, liian vähällä pääsi. Olisi ansainnut rangaistuksen, kun ei toiminut niin kuin kuului. 

Rasismi hiipii arkeemme. Mutta onko meillä varaa hiljaisesti hyväksyä sitä. Onko meillä kansalaisina mahdollisuus ummistaa silmät tai kääntää selkä, kun lähipiirissä kritisoidaan etnisen taustan omaavan reaktiota. Milloin se sama asenne kohdistuu vanhuksiin, vammaisiin, väärään elämänkatsomukseen, väärään hiustenväriin? 

Haluamme irtisanoutua kaikesta rasismiin viittaavasta. 

Jokainen ihminen syntyy tähän maailmaan täyden ihmisarvon omaavana ja sen vuoksi jokaisella on oikeus olla tasa-arvoinen ja tulla kohdelluksi tasa-arvoisesti. 

Jos ihminen laillisessa vastuussa ollessaan valitsee toimia vastoin lakia, tulee hänen toimintaansa arvioida puolueettomasti ja tekojen mukaan tuomita, katsomatta ihonväriä, syntyperää, tulotasoa, koulutusta tai fyysistä terveyttä. 

Edellä kuvattua tasa-arvoa haluamme olla edistämässä ja siihen liittyviä epäkohtia haluamme nostaa puheenaiheeksi. 

Laura Inkeroinen
Kyrösjärven Kokoomusnaiset
Pirkanmaan Kokoomusnaiset