Sosiaali- ja terveysalan veto- ja pitovoima on heikentynyt huolestuttavasti. Eläköityminen uhkaa palveluiden jatkuvuutta, sillä seuraavan kymmenen vuoden aikana jopa kolmasosa hyvinvointialueiden työntekijöistä jää eläkkeelle. Erityisen suuri poistuma kohdistuu lähihoitajiin, mielenterveyshoitajiin ja kotipalvelutyöntekijöihin – joissakin ammattikunnissa yli puolet nykyhenkilöstöstä eläköityy.
Vaikka lähi- ja sairaanhoitajien työllisyysaste on korkea, moni siirtyy työskentelemään muille aloille. Pitkäaikaistyöttömyys kasvaa erityisesti työuran loppupuolella, ja riski alan ulkopuolelle siirtymisestä on todellinen. Tarve hoitohenkilöstölle kuitenkin kasvaa tulevaisuudessa väestön ikääntyessä.
Sosiaali- ja terveysministeriö korostaa, että alan houkuttelevuutta voidaan parantaa muun muassa laadukkaalla perehdytyksellä, joustavilla työjärjestelyillä, riittävällä palkkauksella ja urakehitysmahdollisuuksilla. Myös työkyvyn tukeminen ja osaamisen arvostuksen nostaminen ovat keskeisiä tekijöitä.
Täydennyskoulutuksen merkitys korostuu. Vuonna 2024 annettu asetus velvoittaa hyvinvointialueet huolehtimaan henkilöstön osaamisen päivittämisestä. Asetus liittyy käynnissä olevaan Hyvän työn ohjelmaan, jolla halutaan varmistaa alan henkilöstön riittävyys ja saatavuus. Ohjelma päättyy 2027. Koulutuksen tulee vastata muuttuvaan palvelutarpeeseen ja tukea turvallisia hoitokäytäntöjä.
Alan ammatillisen peruskoulutuksen vetovoima on kuitenkin laskussa. Hakijamäärät ovat pudonneet, vaikka aloituspaikkoja on lisätty. Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen on vaikeuttanut alanvaihtoa ja opintojen yhdistämistä työelämään. Ilman tukea moni ei pysty kouluttautumaan uudelleen.
Satakunnassa pyritään ratkaisemaan hoiva-alan työvoimapulaa tarjoamalla työttömille suunnattua koulutusta. Työvoimakoulutusta on tarjolla hoiva-avustajiksi ja lähihoitajiksi haluaville, ja jo valmistuneille lähihoitajille järjestetään täydennyskoulutusta.
Vaikka koulutusmahdollisuuksia on runsaasti, opiskelijoita ei ole riittävästi. Alan heikko maine sekä uutisointi työntekijöiden uupumuksesta vähentävät kiinnostusta ja vaikeuttavat uusien ammattilaisten rekrytointia.
Sote-alan tulevaisuus riippuu siitä, kuinka hyvin onnistutaan yhdistämään koulutus ja työelämä sekä palauttamaan alan arvostus. Nyt tarvitaan konkreettisia tekoja.
Hannele Seppä
Kokoomusnaisten liittohallituksen varajäsen
Satakunnan Kokoomusnaiset