”Äiti, mikä tämä on?”

Tätä kysyi yhdeksänvuotias tyttäreni eräänä aivan tavallisena iltapäivänä kotonamme. Hänen pikkuruisessa kädessään oli tämä pieni pinssi – naisen euroa kuvaava kolikko, josta puuttuu pala.

Kun istuin alas ja selitin hänelle, että tuo puuttuva pala kuvaa sitä eroa, joka naisten ja miesten palkoissa yhä on, hän ei epäröinyt hetkeäkään. Tyttäreni kääntyi, marssi suoraan keittiöön isänsä luo ja sanoi: ”Isi, tämä on epäreilua. Minä saan vain tämän, ja veljeni saa kokonaisen.”

Voitte arvata, että viereisessä huoneessa minua hymyilytti. Tuossa hetkessä… tyttäreni mutkaton, puhdas oikeudentaju pysäytti minut. Voi kunpa oikeudenmukaisuus toteutuisi niin yksinkertaisesti kuin lapsi sen näkee.

Näin ei kuitenkaan ole. Oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon toteutuminen vaatii taistelua. Eikä se ole vain naisten taistelu. Se on meidän kaikkien tehtävä. Se on myös miesten tehtävä.

Teidän, jotka olette isiä, vaareja, veljiä, puolisoita ja kollegoita. Me tarvitsemme kaikki tähän työhön mukaan, sillä tasa-arvo ei ole nollasummapeliä. Kun nainen pärjää, perhe pärjää. Kun perhe pärjää, koko yhteiskunta pärjää.

Hyvät ystävät,

Tämän saman tyttäreni periksiantamattoman energian kohtasin vain muutama päivä sitten, kun tapasin Jumppatytöt. Kolme nuorta naista – entisiä voimistelijoita, jotka ovat luoneet Jumppatytöt-ilmiön, mikä alkoi teatteriesityksestä, joka kertoo heidän omista kokemuksistaan. He ovat tehneet valtavan määrän töitä ja myyneet salit täyteen ilta toisensa jälkeen. Ja uskokaa minua, kun he astuivat huoneeseen, sieltä tulvii sellaista valovoimaista, tarttuvaa energiaa, jota ei voinut vastustaa.

Mutta heidän intonsa takana oli syvä huoli. He katsoivat minua ja kysyivät suoraan:

”Miksi silloin, kun Suomi voittaa miesten lätkässä kultaa, koko maa sekoaa ja ihmiset kylpevät suihkulähteissä… mutta kun kyse on joukkuevoimistelusta – lajista, jossa nämä suomalaiset nuoret naiset ovat aivan maailman absoluuttista huippuja, maailman parhaita – suuri yleisö ei edes tiedä heidän tekemästään kovasta työstä mitään?”

Miettimisen arvoinen asia. Heidän saavutuksensa ovat maailmanluokkaa. Heidän kurinalaisuutensa on vertaansa vailla. Mutta valonheittimet – ja resurssit – osoittavat muualle.

Se on se sama puuttuva pala kolikosta, jonka tyttäreni toi minulle kotonamme. Se on sama vinoutuma. Ja nämä nuoret naiset urheilukentillä ja kodeissamme näkevät ja kokevat tämän epäsuhdan, eivätkä he aio enää vaieta.

Hyvät ystävät,

Yhteinen velvollisuutemme on varmistaa, että rakennamme maan, jossa kenenkään eurosta – eikä kenenkään unelmasta – puutu palaa. Maan, jossa ahkeruus todella kannattaa, sukupuolesta riippumatta.

Ja me – hyvät kokoomuslaiset – olemme se joukkue, joka kääntää valonheittimet sinne, minne ne kuuluvat. Me korjaamme vinoumat ja rakennamme Suomen, joka on paras paikka yrittää, onnistua ja unelmoida jokaiselle.

Ja Kokoomusnaisten puheenjohtajana lupaan: me naiset pidämme huolen tämän joukkueen vauhdista. Me kiritämme, kunnes jokainen pala on kohdallaan.