Pia Alt: Kokoomuslainen kokonaisturvallinen kunta

Pia Alt: Kokoomuslainen kokonaisturvallinen kunta

Me lappilaiset ymmärrämme asuinalueemme ainutlaatuisuuden. Tiedämme että tämä meidän kotimme kattaa kolmasosan koko Suomen pinta-alasta. Että välimatkat ovat pitkät ja että silloin kun eteläisemmässä Suomessa jo istutetaan pihakukkia, me saamme vielä hiihdellä tunturin reunaa. Tämä ainutlaatuisuus tuo kuitenkin mukanaan positiivisen lisäksi myös haasteita. 

Uudistettu versio yhteiskunnan turvallisuustrategiasta julkaistiin 16.1.25. Strategian keskiössä on ajatus kokonaisturvallisuudesta perustana suomalaisen yhteiskunnan kriisinkestävyydelle, ja meillä jokaisella on tehtävämme tämän perustan rakentajina. 

Kuntien tehtävä kokonaisturvallisuusajattelussa on keskeinen, sillä ne vastaavat paikallisten palveluiden ja turvallisuuden ylläpidosta osallistuen riskien arviointiin, varautumiseen ja kriisitilanteiden hallintaan. Tämä edellyttää myös varautumis- ja turvallisuussuunnitelmien laadintaa sekä niiden ajantasaisuudesta ja totetuttamiskelpoisuudesta huolehtimista. Kuntien tulee tehdä yhteistyötä eri viranomaisten, organisaatioiden ja asukkaiden kanssa sekä varmistaa että palvelut, kuten pelastus ja sosiaalipalvelut, ovat saatavilla ja toimivat kaikissa tilanteissa.

Rovaniemen seutukunta on pinta-alaltaan yksi Suomen suurimmista kunnista, pitkät välimatkat asettavat jo oman kunnan sisällä haasteensa myös kokonaisturvallisuuden kannalta. Kokonaisturvallisuuskäsitteessä nähdään seitsemän yhteiskunnan toimintakyvyn kannalta elintärkeää toimintoa, yksi niistä on väestön toimintakyky ja palvelut. On selvää että pitkien välimatkojen kunnassa jossa väestö ikääntyy, asukkaiden toimintakyvyn ja palveluiden ylläpitoa pohdittaessa tulee huomioida myös ehkä hieman epätyypillisemmät vaihtoehdot. Digipalvelut ovat tulevaisuutta, mutta eivät sovellu kaikille. Huomioitavaa on myös niiden herkkyys häiriötekijöille, hybridiuhkien lisääntymien voi jatkossa näkyä myös digitaalisissa terveyspalveluissa. 

Maailmanpoliittisen tilanteen muutokset näkyvät Lapissa ja Rovaniemellä hyvin toisenlaisella tavalla kuin eteläisemmässä Suomessa. NATO:n läsnäolo asettaa omat vaatimuksensa, hyvinvoivan ja toimintakykyisen väestön lisäksi tarvitsemme myös mm. toimivaa ja asianmukaista infrastruktuuria.Infrastruktuurin korjausvelan liian suureksi kasvaminen on katkaistava. 

Kokonaisturvallisuusajattelun keskeisimmäksi käsitteeksi nostettiin strategiaa uudistettaessa yksilöiden henkinen kriisinkestävyys, resilienssi. Yksi keskeinen osa Kokoomuksen arvomaailmaa ja politiikkaa on optimismi joka perustuu kykyyn nähdä mahdollisuuksia ja uskoa siihen, että yhdessä voimme rakentaa parempaa tulevaisuutta. Optimismi puolestaan sinällään lisää ihmisten kykyä sopeutua, toipua ja menestyä vaikeissakin olosuhteissa.

Kokonaisturvallinen, optimistinen kokoomuslainen kunta on paikka, jossa talous, hyvinvointi ja ympäristön kestävyys kulkevat käsi kädessä, ja jossa asukkaat voivat luottaa tulevaisuuteen.

Pia Alt

Puheenjohtaja

Lapin Kokoomusnaiset