Miten tuettaisiin lapsen kehitystä, kasvua ja oppimista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa? Miten parannettaisiin maahanmuuttajataustaisten lasten kotoutumista ja kielen oppimista? Miten lisäisimme yhteiskunnallista yhtenäisyyttä ja vähentäisimme syrjäytymistä? Varhaiskasvatuksella.
Laadukas varhaiskasvatus on tulevaisuusinvestointi. Tutkimukset osoittavat, että varhaiskasvatus tuottaa itsensä jopa seitsemänkertaisesti takaisin. Päiväkodeissa tehdään päivittäin äärimmäisen tärkeää työtä lasten kasvun, kehityksen ja oppimisen eteen. Mitä varhaisemmassa vaiheessa tukea annetaan lapsen kehityksen tai oppimisen pulmiin, sitä vaikuttavampaa se on. Siksi on tärkeää saada mahdollisimman moni mukaan varhaiskasvatukseen.
Varhaiskasvatus ei ole enää lasten hoitopaikka, joka mahdollistaa vanhempien töissäkäynnin, vaan varhaiskasvatus on osa koulutusjärjestelmäämme. Oikeastaan sen kivijalka, jossa luodaan perustukset kaikelle myöhemmälle oppimiselle. Siksi meidän on tärkeää panostaa siihen, että varhaiskasvatus on myös laadukasta.
Mitä tarkoitan varhaiskasvatuksen laadulla? Osaavaa henkilöstöä, pieniä ryhmäkokoja, lapsikohtaista tukea, riittävää erityisopettajan resurssia, pysyviä ryhmiä sekä terveitä ja turvallisia tiloja. Päiväkodin toiminta perustuu valtakunnalliseen varhaiskasvatussuunnitelmaan, joka määrittelee pedagogiset raamit toiminnalle. Varhaiskasvatuksen opettajat vastaavat siitä, että varhaiskasvatussuunnitelman sisältöjä tuodaan päiväkodin arkeen. Osaavat opettajat, sosionomit ja lastenhoitajat ovat laadun näkökulmasta kaiken a ja o. Sillä on merkitystä, kuka lapsiamme opettaa ja kasvattaa.
Varhaiskasvatuksessa annetaan myös tukea kasvuun, kehitykseen ja oppimiseen. Lapselle määritellään tarvittaessa yksilökohtaiset tuen tarpeet ja tällöin on tärkeää, että varhaiskasvatus on riittävästi resursoitu. Tämä tarkoittaa sitä, että ryhmäkokoa on mahdollista pienentää, ryhmään voidaan palkata esimerkiksi hoitaja tai avustaja tai erityisopettaja on antamassa tukea muutenkin kuin konsultoimalla henkilöstöä.
Päiväkotipäivien sujuvuuden kannalta olennaista on pysyvät ryhmät ja tilat. Se tuo myös lapsille turvaa rutiineista ja tutuista opeista. Päiväkotisuunnittelussa on huomioitava ryhmien tarpeet ja mitoitettava tarpeeksi tilaa ryhmille. Lisäksi on huolehdittava siitä, että päiväkoteja löytyy läheltä kotia, jotta ei syntyisi hankalia tilanteita kuljetusten suhteen.
Hyvinvoiva henkilöstö ja hyvä johtaminen, jolle on riittävästi aikaa, takaavat sen, että päiväkodeissa arki rullaa. Työssä jaksamista edesauttaa se, että kaikilla päiväkodissa työskentelevillä on alan koulutus ja päiväkodinjohtajilla aikaa johtaa niin henkilöstöä kuin pedagogiikkaa – huolehtia riittävästä tuesta ja henkilöstön osaamisesta.
Kokoomuslaisessa kunnassa panostetaan syystä varhaiskasvatukseen.
Ida Leino
Koulutuspolitiikan asiantuntija
Kunta- ja aluevaaliehdokas Tampere, Pirkanmaa
Valtion nuorisoneuvoston puheenjohtaja