Kevätkokouksen julkilausuma 28.4.2025

Keski-Suomen Kokoomusnaiset iloitsee kokoomuslaisten naisehdokkaiden hyvästä menestyksestä erityisesti aluevaaleissa. Kokoomuksen aluevaltuustoon valituista sekä varsinaisista valtuutetuista että varavaltuutetuista 60 prosenttia on naisia. Myös kuntavaalit menivät naisten osalta hyvin ja esimerkiksi Jyväskylän kaupunginvaltuustoon valituista kokoomuslaisista enemmistö on naisia. Vaalimenestyksen perusteella voidaan pitää todennäköisenä, että päteviä naisia tullaan näkemään myös lautakunnissa ja muissa luottamustehtävissä.

Kokoomuslaisia naisehdokkaita oli aluevaaleissa ehdolla vain 42,6 prosenttia, joten naiset menestyivät vaaleissa huomattavan hyvin, kun ottaa huomioon naisten vähäisemmän osuuden ehdokkaista. Jatkossa onkin keskityttävä houkuttelemaan entistä aktiivisemmin naisia ehdolle seuraaviin alue- ja kuntavaaleihin.

Vaalimenestystä on syytä hyödyntää myös jäsenhankinnassa. Kesäkuussa alkavan neljävuotisen valtuustokauden aikana Keski-Suomen Kokoomusnaiset kutsuu tapahtumiinsa vierailemaan aluevaltuutettuja ja lisää jäsenistön ja potentiaalisten uusien jäsenien tietoutta sekä aluevaltuuston että kunnanvaltuustojen toiminnasta. Uusia jäseniä saadaan mukaan, kun jäsenyyttä pohtiva saa tietoonsa millaisia vaikuttajan polkuja ja mahdollisuuksia kokoomusnaisten jäsenyyden kautta voi avautua.

Lopuksi Keski-Suomen Kokoomusnaiset onnittelee uusia valtuutettuja ja toivottaa menestystä vaativaan työhön.