Kesä on ollut surullinen. Helteiset kelit ovat houkutelleet ihmisiä viettämään aikaa veden äärelle ja ikävä kyllä tämä on näkynyt hukkuneiden määrän kasvuna verrattuna viime vuosiin. Tämä on hätkähdyttänyt itseäni ehkä siksikin, etten ole koskaan kokenut olevani vesipeto ja luottamus omaan uimataitoon on vain kohtalainen. Siksi kannan huolta lisääntyneestä uimataidottomuudesta, koska siinä on kyse ihmishengistä.

Uimataito on elintärkeä kansalaistaito, joka jokaisen kansalaisen tulisi oppia liikkuakseen turvallisesti vesillä. Uimataito määritellään Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton mukaan seuraavasti: “Henkilö, joka pudottuaan syvään veteen niin, että pää käy veden alla ja päästyään uudelleen pinnalle, ui yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selällään, on uimataitoinen.”

Kuudesluokkalaisten valtakunnallisia uimataitotutkimuksia tehdään säännöllisin väliajoin, ja vuoden 2022 tutkimustuloksissa huomattiin, että kuudesluokkalaisten uimataito on heikentynyt. Reilu puolet, 55 prosenttia, kuudesluokkalaisia on uimataitoisia, kun vastaava luku vuoden 2016 tutkimuksessa oli 76. Myös täysin uimataidottomien lasten määrä on kasvanut: vuonna 2016 heitä oli yksi prosentti ja vuonna 2022 heitä oli 2-5 prosenttia sukupuolesta riippuen. Vuonna 2022 aikuisista 53 prosenttia ilmoitti olevansa uimataitoisia.

Perusopetuksen opetussuunnitelmassa (2014) uimataito mainitaan liikunnan opetuksen tavoitteissa uimataito mainitaan yksittäisenä taitona läpi koulupolun. Alkuopetuksessa tavoitteena on tutustuttaa oppilas vesiliikuntaan ja varmistaa alkeisuimataito. 3.-6. luokan osalta tavoitteena on opettaa uimataito, jotta oppilas pystyy liikkumaan vedessä ja pelastautumaan vedestä. Tämä tarkoittaa 50 metrin uimista kahdella eri uintitavalla sekä sukeltamista 5 metriä pinnan alla. Yläkoulun osalta tavoite on vahvistaa uima- ja vesipelastustaitoja, jotta oppilas osaa sekä uida että pelastautua ja pelastaa vedestä. 

Koulujen lisäksi uimataidon oppimiseksi uimaopetusta järjestetään uimakouluissa, ja kaupungeissa ja kunnissa on erilaisia uimisen mahdollisuuksia niin uimahalleissa, maauimaloissa kuin luonnonvesillä.

Kuka on sitten vastuussa lasten uimataidosta? Vanhemmilla ja huoltajilla on luonnollisesti suuri vastuu siitä, miten perheessä vietetään vapaa-aikaa ja miten uimataito kehittyy. Samaan aikaan perheiden vapaa-ajan viettotavat eroavat aiemmasta ja yhä useampi aikuinenkaan ei osaa uida. Jos lapsen tai nuoren ainoa kosketus uimiseen on liikuntatunneilla, on melko varmaa, että uimataito ei kehity riittävästi. Itse opin aikanaan uimaan mummini opastuksella polskiessani delfiinikellukkeiden kanssa Kiikan uimahallissa, mutta vesipelkoani katsoin jälleen silmästä silmään luokanopettajakoulutuksen liikuntatunnilla, kun harjoittelimme uimista.

Vertaisin uimataitoa lukutaitoon. Molemmat ovat äärimmäisen tärkeitä ja keskeisiä taitoja elämässä selviämisen näkökulmasta, ja molemmat sellaisia taitoja, joita harjoitetaan niin kotona kuin koulussa lapsuusaikana. Siksi olisi tärkeää, että tässäkin asiassa pystyttäisiin tekemään yhteistyötä kodin ja koulun välillä, kannustamaan perheitä uimaan ja lapsia ja nuoria osallistumaan koulun uintitunneille, varaamaan riittävästi paikkoja uimakouluihin ja järjestämään riittävästi uimaopetusta kouluille. 

Heikkoon uimataitoon ja omaan kehoon voi liittyä myös häpeää tai pelkoa. Sen vuoksi uiminen tai uimaan meneminen saattaa tuntua hyvinkin herkältä tai kauhua aiheuttavalta asialta. Onkin tärkeää, että uimistilanteet tuntuvat turvallisilta. Ilolla tervehdinkin uunituoretta opetus- ja kulttuuriministeriön suunnitelmaa selvitystyöstä perusopetuksen uimaopetuksen vahvistamiseksi ja samaisen ministeriön päätöstä tarjota valtionavustuksina 3,5 miljoonan euron pottia uimataidon opetuksen kehittämiseen.

Suomi on tuhansien järvien maa. Siksi meidän on turvattava jokaiselle suomalaiselle turvallinen mahdollisuus nauttia vesistöistämme ja ehkäistä hukkumisia. 

Ida Leino
Kaupunginvaltuutettu, Tampere
Aluevaltuutettu, Pirkanmaa
Kokoomuksen Edistysnaisten puheenjohtaja