Säästöuutiset hyvinvointialueilla ovat jatkuneet koko kesän. Alan työpaikat ovat kortilla koko Suomessa vakavan taloustilanteen vuoksi. Mittavien alijäämien kattaminen vaikuttaa merkittävästi palveluihin ja henkilöstöön.
YT-neuvottelut, säästöohjelmat ja irtisanomisten uhka luovat epävarmuutta ja kuormittavat työntekijöitä. Työn menettämisen pelko vaikuttaa työntekoon ja lomalaisilla lomarauhaan. Lomasta voi tulla hyvinkin stressaava, kun töiden jatkosta ei ole varmaa tietoa.
Henkilökunta on venynyt jo usean vuoden ajan työssään, mikä vaikuttaa myös työssä jaksamiseen. Työt on kuitenkin tehtävä ja kaikista potilaista huolehdittava vauvasta vaariin asuinpaikasta riippumatta tasapuolisesti.
Kesäkuussa kolme uutta hyvinvointialuetta joutui valtion arviointimenettelyyn talousvaikeuksien takia. Alijäämän kattaminen ja muutosten tekeminen vaatii paljon niin henkilökunnalta kuin päättäjiltäkin, jotta siinä onnistuttaisiin määräajan puitteissa. Jatkossa tuleekin miettiä hyvinvointialueiden rahoitusjärjestelmää ja korjattava sen puutteet, ainakin lisäaikaa sopeutumiseen pitää saada.
Kuka lähtee opiskelemaan hoitoalalle, jos koulutuksen jälkeen ei ole varmuutta työpaikasta? Tuleekin varmistaa, että hoitoalalle saadaan jatkossakin työntekijöitä. Hoitotyöt eivät kuitenkaan lopu koskaan ja tekoäly ei pysty hoitamaan ihmisiä.
Julkinen talous on kovilla, mutta onneksi talouskasvua on jo näköpiirissä, vaikka vähänkin. Kasvu ja päättäväinen toiminta muutosten edessä auttavat myös hyvinvointialueita pärjäämään.
Sari Malmberg
Keski-Suomen Kokoomusnaiset