Seurakuntavaalit lähestyvät, mutta kuinka moni meistä oikeastaan tietää, mistä näissä vaaleissa päätetään? Mitä merkitystä on sillä, kenelle äänensä antaa?
Seurakunnat yleensä mielletään helposti pelkästään jumalanpalveluksiin, häihin, ristiäisiin ja hautajaisiin liittyväksi toimijaksi. Todellisuudessa sen toiminta ulottuu paljon laajemmalle ja koskettaa ihmisten elämää vauvasta vaariin.
Seurakuntavaaleissa valitaan luottamushenkilöt, jotka päättävät muun muassa seurakunnan taloudesta, toiminnan painopisteistä, kiinteistöistä ja yhteisten varojen käytöstä. Päätöksillä vaikutetaan mm. lasten ja nuorten toimintaan, perheiden tukemiseen, ikäihmisten kohtaamiseen sekä vaikeissa elämäntilanteissa olevien auttamiseen.
Kyse ei siis ole todellakaan mistään pienistä asioista.
Ajatellaanpa yksinäistä ikäihmistä, joka odottaa seurakunnan järjestämää kohtaamista. Nuorta, joka löytää seurakunnan toiminnasta turvallisen aikuisen ja paikan, johon kuulua. Tai perhettä, joka saa apua silloin, kun sitä eniten tarvitsee. Näissä tilanteissa seurakunnan merkitys näkyy konkreettisesti.
Seurakuntavaaleissa äänestetään myös arvoista. Haluammeko avoimen ja helposti lähestyttävän seurakunnan? Panostammeko lasten ja nuorten hyvinvointiin, yksinäisyyden vähentämiseen ja yhteisöllisyyteen? Entä miten huolehdimme taloudesta vastuullisesti?
Itse pidän erityisen tärkeänä lasten ja nuorten turvallista kasvuympäristöä, sukupolvien välistä yhteisöllisyyttä sekä sitä, ettei kukaan jäisi yksin. Muuttuvassa maailmassa tarvitsemme entistä enemmän paikkoja, joissa ihminen tulee kohdatuksi ja kuulluksi.
Seurakuntavaaleissa äänioikeus on jo 16 vuotta täyttäneillä kirkon jäsenillä. Toivonkin, että myös nuoret käyttäisivät mahdollisuutensa vaikuttaa.
Kun annamme äänemme, emme valitse vain henkilöä kokouspöydän ääreen. Valitsemme ihmisiä, joiden päätökset vaikuttavat seurakunnan toimintaan ja ihmisten arkeen vuosiksi eteenpäin.
Seurakuntavaaleissa ei äänestetä vain kirkon tulevaisuudesta. Mielestäni niissä äänestetään myös siitä, miten pidämme huolta toisistamme.
Minna Lounatvuori
Pohjanmaan Kokoomusnaisten puheenjohtaja