Suomi vanhenee hurjaa vauhtia. Tämä ei ole enää  mikään tulevaisuuden uhkakuva, vaan todellisuutta. Se näkyy suomalaisessa arjessa, taloudessa ja erityisesti vanhustenhuollossa vuonna 2026.

Suomalaiset ikäihmiset ovat keskimäärin varakkaampia kuin koskaan aikaisemmin, mutta varallisuus on jakautunut kovin epätasaisesti. Osa eläkeläisistä nauttii aktiivisista seniorivuosista, kun taas toisilla eläke ei millään riitä kattamaan edes välttämättömiä menoja. Monen ikäihmisen varallisuus on kiinni omistusasunnossa. Tämä voi toisaalta tuoda turvaa, mutta asumiskustannukset voivat nousta myös toivottoman suuriksi eläketuloon nähden. 

Vanhustenhuolto on Suomessa jatkuvan muutospaineen alla. Tietoon on tullut ikäviä tapahtumia ympärivuorokautisessa hoidossa. Henkilömitoitus on laskenut, ja rekrytointi on vaikeaa. Saimme juuri lukea palvelutaloon soluttautuneen toimittajan karmivaa kerrottavaa turkulaisen palvelutalon arjesta. 

Nykyään tavoitteena on myös, että ikäihmiset asuvat kotona mahdollisimman pitkään.  Kotihoidon asiakkaat ovat kuitenkin entistä huonokuntoisempia, ja hoitajien kiire on aiheuttanut eettistä kuormitusta.

Itselläni on omakohtaista kokemusta omaishoitajana toimimisesta. Omaishoitajat tekevät arvokasta työtä, ja heidän jaksamisensa on kriittinen tekijä.

Robotiikka, etähoiva ja turvateknologia kehittyvät, mutta ne eivät korvaa inhimillistä kohtaamista. Meidän on ymmärrettävä, että vanhustenhuolto ei ole pelkkä menoerä, vaan ihmisoikeuskysymys. 

Jokaisella on oikeus turvalliseen ja arvokkaaseen vanhuuteen.

Merituuli Metsola

Piirihallituksen jäsen

Lapua