Kevät on pitkällä, ja sekä lapset että opettajat odottavat innolla kesälomaa. Monelle lapselle kesäloma on kuitenkin paljon enemmän kuin tauko koulutyöstä. Se on helpotus siitä, ettei tarvitse päivästä toiseen sietää pilkkaa, ulkopuolelle jättämistä tai kiusaamista.

Koulun pitäisi olla paikka, jossa lapsi saa oppia turvallisesti. Oppiaineiden lisäksi siellä opetellaan yhtä elämän tärkeimmistä taidoista: vuorovaikutusta. Sitä, miten olla oma itsensä niin, että myös toinen voi tuntea olevansa hyväksytty ja tärkeä osa yhteisöä.

Esikoisemme koki rajua koulukiusaamista viiden lukuvuoden ajan. Tilanne helpottui vasta koulun vaihdon jälkeen toiselle paikkakunnalle. Hän kohtasi rasistista, uskonnollista, seksuaalista ja fyysistä häirintää. Kun hän pyysi apua silloiselta rehtorilta, vastaus oli pysäyttävä:

”Meillä on kiva koulu, meillä ei kuisata”

Koulukiusaaminen ei kuitenkaan kosketa vain yhtä lasta. Se muuttaa koko perheen arkea.

Pikkuveli kuuli vuosien ajan illallispöydässä kertomuksia koulupäivistä, joita värittivät pelko, häpeä ja turvattomuus. Hänellekin muodostui koulusta pelottava paikka jo ennen omia kokemuksiaan. Lopulta hänenkin kohdallaan päädyttiin koulun vaihtamiseen takaisin alkuperäiselle paikkakunnalle.

Kyse ei ollut vain lasten välisistä ristiriidoista, vaan myös siitä, ettei neurokirjon lapsen tarpeita osattu koulussa riittävästi ymmärtää.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselyistä käy ilmi, ettei koulukiusaaminen ole vain lasten välinen ongelma. Myös osa koulun aikuisista toimii tavoilla, jotka oppilaat kokevat nöyryyttävinä, epäoikeudenmukaisina tai kiusaavina. Turvallinen koulu syntyy ennen kaikkea siitä, miten lapsi kohdataan.

Vanhemmuustaidot, kuten kaikki muutkin taidot, ovat opeteltavissa ja kehitettävissä. Mutta myös koulun aikuisten vuorovaikutus- ja kasvatustaidot vaativat jatkuvaa arviointia ja kehittämistä.

Esikoisemme kohdalla kesti lähes kymmenen vuotta jatkuvaa huolenpitoa, tukemista ja taistelua ennen kuin elämä alkoi vähitellen löytää suuntaansa. Nuoremman pojan kohdalla osasimme puuttua tilanteisiin aiemmin ja määrätietoisemmin. Siksi myös seuraukset jäivät pienemmiksi.

Silti pohdin edelleen, miksi koulukiusaamisen ehkäisyä tehdään yhä liian usein vain koulun sisällä ammattilaisten voimin. Olen tavannut monia koulun työntekijöitä, jotka kertovat olevansa mukana koulukiusaamisen vastaisissa työryhmissä. Mutta kun kysyn, montako vanhempien edustajaa työryhmissä on mukana, vastaan tulee usein hiljaisuus.

Puolikas yhteistyö ei voi tuottaa kokonaisia tuloksia.

Jos lapsi saa kotona hiljaisen hyväksynnän huonolle käytökselle tai vanhempi ei tunnista lapsensa tarvitsevan ohjausta, ei parhaallakaan koulun kiusaamisen vastaisella ohjelmalla päästä riittävän pitkälle. Vastuu lasten turvallisuudesta ei voi olla vain koululla eikä vain kodeilla.

Koulukiusaamisen jäljet eivät näy vain koulun käytävillä. Ne näkyvät vielä vuosien päästä lasten itsetunnossa, perheiden arjessa ja siinä, miten turvalliselta maailma tuntuu.

Siksi koulukiusaamista voidaan ehkäistä vain yhdessä — kodin, koulun ja koko yhteisön voimin.

Reet Einla

piirihallituksen jäsen

Pohjanmaan Kokoomusnaiset

Kannus