Suomalainen järjestökenttä rakentaa hyvinvointia – ja silläkin on hintansa

Suomalainen järjestökenttä rakentaa hyvinvointia – ja silläkin on hintansa

Numerot ja budjetit eivät kerro koko totuutta järjestöjen työstä. Sen työn arvon ymmärtää vasta, kun näkee, mitä se merkitsee avunsaajalle tai tämän läheiselle. Olen itse saanut olla mukana ja seurata läheltä päihdejärjestöjen tekemää työtä. Olen nähnyt sen hetken, kun joku, jonka yhteiskunta oli jo melkein unohtanut, saa käden olkapäälleen. Kun kriisin keskellä elävä ihminen saa Ensi- ja turvakotien kautta turvallisen tilan, kuuntelijan ja keinot päästä irti pelosta. Kun joku sanoo: ”Sinulla on edelleen väliä. Sinulla on edelleen tulevaisuus.” Se ei ole vain sosiaalityötä. Se on ihmisarvon ja turvallisuuden palauttamista.

Me kokoomuslaiset puhumme usein työn teosta, vastuusta ja talouden tasapainosta. Ja meidän pitääkin puhua – se on velvollisuutemme. Mutta meidän on samalla ymmärrettävä, mikä tekee työnteosta ja arjesta edes mahdollista tuhansille suomalaisille perheille. Mietitäänpä lähelläni olevaa ystävääni, jonka perhe nojaa Kehitysvammaliiton tarjoamiin palveluihin. Tai perhettä, jonka arjen täyttää huoli harvinaissairaasta lapsesta ja jonka perheen tukijalka on järjestöjen tarjoama vertaistuki ja tilapäisapu. Se tuki ei ole mitään ylimääräistä ylellisyyttä. Se on täysin ratkaiseva voimavara, joka varmistaa, että nuo vanhemmat jaksavat nousta joka aamu, käydä töissä, maksaa veronsa ja pitää perheensä pystyssä. Kun järjestö auttaa lasta, tarjoaa apua väkivaltaan tai tukihenkilö astuu ovesta, se ei pelkästään auta yhtä yksilöä – se pitää vanhemmat kiinni työelämässä ja toimintakykyisinä.

Siksi rahoitusraameista puhuttaessa myös jakotavalla on väliä. Rahoitus kannattaisi edelleen pitää keskitetysti STEAn kautta, jossa on vaikuttavuuden arviointiin tarvittava osaaminen ja valvonta. Jos rahoitusta siirretään pirstaleisesti hyvinvointialueille, joilla on tällä hetkellä aivan riittävästi tekemistä, ennaltaehkäisevä työ vaarantuu. Paikallinen kohtaava työ ei monessa yhdistyksessä onnistu ilman valtakunnallisen liiton tukeakoordinointia ja tietoa. Paikallisyhdistyksissä toimii usein omaishoitajia ja uupuneita läheisiä, jotka auttavat muita vertaisiaan. He eivät pysty siihen ilman selkänojaa. Viimeaikainen tapa, jolla kolmannesta sektorista on puhuttu, on loukannut valtavaa määrää ihmisiä. Se on johtanut ikävään ilmapiiriin, jossa korvaamatonta vapaaehtoistyötä tekeviä jopa haukutaan sosiaalisessa mediassa. Meidän on osattava erottaa jyvät akanoista. Kokoomuksen pitää olla sivistyspuolue ja varmistaa, että yhteiskunnan turvaverkot kantavat ihmistä silloin, kun apua todella tarvitaan.

Sote-ministerin julkisuudessa esittämät lausunnot ovat luoneet kentälle hämmennystä, ja liikkeellä on paljon ennenaikaisia arvioita STEA-rahoituksen jaosta sekä sen vaikutuksista. Haluankin muistuttaa järjestöjä: avustuksia kannattaa edelleen hakea ja tuki perustella hallituksen elokuussa hyväksymää asetusta vasten. Lopulliset avustusratkaisut tehdään asiantuntijavalmisteluun nojautuen ja laajan kokonaisharkinnan perusteella vasta vuodenvaihteessa – ei julkisuuden ennakkoveikkausten pohjalta.

Juuri tämän vuoksi sanon sen, minkä olen jo aiemminkin sanonut: järjestöistä leikkaaminen mekaanisesti on lyhytnäköistä politiikkaa. Totta kai säästöjä on tehtävä ja järjestökenttää uudistettava niin, että vaikuttavuus ratkaisee. Lasta ei silti pidä heittää pesuveden mukana viemäriin. On realismia todeta, että vaikeassa taloustilanteessa joudumme tekemään kompromisseja ja hakemaan säästöjä, mutta toimivaa järjestelmää ei kannata romuttaa. Se olisi vastuutonta.

Me voimme kantaa vastuuta julkisesta taloudesta. Me voimme tehostaa ja uudistaa. Mutta me emme saa tehdä sitä leikkaamalla harkitsemattomasti siitä liimasta, joka pitää arjen ja yhteiskuntamme pystyssä. Sillä loppujen lopuksi yhteiskuntamme vahvuutta ei mitata sillä, miten pärjäävät ne, joilla menee hyvin. Sitä mitataan sillä, miten me pidämme huolta toisistamme silloin, kun elämä koettelee. Ja siinä työssä kolmas sektori ei ole kuluerä – se on meidän kaikkien yhteinen selkänoja.

Pihla Keto-Huovinen
Kansanedustaja, puheenjohtaja
Kokoomuksen Naisten Liitto ry