05.12.2024
Marraskuussa Helsingissä järjestettiin jokavuotinen teknologia- ja kasvuyritystapahtuma Slush. Tapahtuma on pääomassa mitattuna lajinsa suurin maailmassa: Slushin osallistujien hallinnoima yhteenlaskettu omaisuus oli tänä vuonna neljä biljoona eli neljä tuhatta miljardia euroa! Slush houkutteli paikalle 13 000 kävijää ja käänsi startup-maailman katseet hetkeksi Helsinkiin.
Slush on erinomainen esimerkki vapaaehtoistyöntekijöiden voimasta. Tänäkin vuonna 1600 vapaaehtoista rakensivat messualuetta, antoivat neuvontaa infopisteillä ja hoitivat tapahtuman käytännön juoksutusta. Ilman vapaaehtoisia tapahtumaa ei olisi ollut.
Vapaaehtoisten merkitys ei typisty pelkästään Slushiin, vaan pätee kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Vapaaehtoisvoimin ylläpidetään monia yhteiskunnallisesti tärkeitä toimintoja, kuten kansalaisjärjestöjä ja lasten harrastetoimintaa. Vapaaehtoiset toimivat kokemusasiantuntijoina, tukihenkilöinä, mummokavereina, valmentajina, isosina, ohjaajina ja järjestöaktiiveina.
Roolista riippumatta vapaaehtoisten tekemistä yhdistää jonkin yhteisen, tärkeäksi koetun tavoitteen puolesta työskenteleminen – oli sitten kyse lasten ja nuorten hyvinvoinnista, päihdetiedon lisäämisestä tai puoluetoiminnasta. Vapaaehtoisten työ on arvokasta monella mittarilla mitattuna, sillä työllä ehkäistään muun muassa syrjäytymistä ja saadaan aikaan taloudellisia vaikutuksia. Esimerkiksi lasten liikuntaharrastuksissa toimimalla vaikutetaan siihen, että nuorilla on mielekästä tekemistä ja he liikkuvat. Näin syntyy paitsi hyvinvointia, myös taloudellisia säästöjä.
Olen itsekin löytänyt vapaaehtoistyön ilon toimimalla Irti Huumeista ry:n hallituksen jäsenenä. Irti Huumeista tarjoaa valtakunnallisesti tukea ja palveluita huumeita käyttävien läheisille, toipuville ja huumeita käyttäville. Syyttäjän urallani olen nähnyt, kuinka paljon on pahaa – rikoksia, väkivaltaa, kuolemia, huumeet voivat saada aikaan. Siksi minulle on ollut tärkeää päästä toimimaan huumeista aiheutuvien haittojen ehkäisemisen ja siten inhimillisen kärsimyksen vähentämisen puolesta.
Olen sitä mieltä, että vapaaehtoistyön suola on yhdessä tekeminen. Vapaaehtoiseksi lähtemällä elämään saa elämään vaihtelevaa sisältöä ja uusia ystäviä. Kansanedustajana minulle on myös tärkeää, että näen vapaaehtoistoiminnan kautta ruohonjuuritason toimintaa ja pääsen käymään tärkeitä keskusteluita esimerkiksi huumeidenkäyttäjien kanssa.
Kiitos sinulle, joka teet vapaaehtoistyötä – oli se sitten Slushissa, puolueissa, leireillä, liikuntaseuroissa tai järjestöissä. Aika on tärkein resurssimme, ja sen antaminen yhteisen hyvän puolesta on merkittävä teko. Ilman vapaaehtoisia yhteiskuntamme näyttäisi hyvin erilaiselta.
Pihla Keto-Huovinen
Kansanedustaja
Kokoomusnaisten puheenjohtaja
